F2 joukkueen kevään kuulumisia
Julkaistu: 19.03.2018 00.00

F2 joukkueen kevään kuulumisia

F2-joukkueen kevään kuulumisia

Syy siihen, että kevään peliraportointi on ollut hiljaista ei suinkaan ole raportoimisen vähyys vaan reportterin totaalinen laiskuus ja leipätöiden aiheuttamat kiireet. Kevään ottelut joulun jälkeen ovat sujuneet joukkueelta erinomaisesti ja lähes poikkeuksetta mukaan on napattu pisteitä niin koti- kuin vierasotteluista. Viimeisimmät sarjapelit viikko sitten Urjalassa päättyivät myös Pinkkareiden ylivoimaan. Neljästä pelistä napattiin kotiin viemisiksi täydet pisteet.

Kuluneena viikonloppuna joukkueemme oli sarjapelien sijaan kokoontunut juhlistamaan hyvin sujunutta kautta kotihallille. Ohjelmassa oli legendaarinen vanhemmat vastaan lapset peli. Tällä kerralla myös muutama rohkea äiti oli uskaltautunut jäälle, hienoa! Suurin yllätys lapsille oli kuitenkin Ilveksen sankarin Sami Sandellin astuminen kaukaloon ennen pelien alkua. Jokaiselta peluriltamme unohtui siinä vaiheessa jäällä olevat vanhemmat (myös Tapparan miehiltä) ja katseet olivat tiukasti kiinni idolissa. Pelaajien into näkyi aivan uudella tasolla, kun liigapeluri oli laittamassa kiekkoa maalille ja avustamassa joukkuetta vanhempien harhauttelussa. Kyllä kelpasi meidän pelureiden maalia tuuletella yhdessä Samin kanssa. Kiitos, että tulit paikalle!

Peetun perheen edustus jäällä

Tiukkaa vääntöä vanhempia vastaan


Jimi idolinsa ja äitinsä kanssa samassa ketjussa

Pelien jälkeen joukkue kerääntyi jäähallin kahvioon yhteisen ruokailun ja saunomisen merkeissä. Päävalmentaja Sami piti alkuun lyhyen palkitsemistilaisuuden ja esitteli jokaisen pelaajan kauden kohokohdat. Sami muistutti yleisesti tukijoukkoja siitä, että joukkueessa aloitti kauden aikana useampi uusi peluri ja kaikki ovat päässeet erinomaisesti mukaan joukkueen toimintaan. Kokonaisuudessaan pelurimme ovat menneet kauden aikana eteenpäin monella osa-alueella ja jokaisen kärsivällisyys ja keskittyminen harjoitteluun ovat merkittävästi lisääntyneet. Pelaajien ja päävalmentajan ohella kiitoksen kauden hyvästä sujumisesta ansaitsevat joukkueenjohtaja, rahastonhoitaja, huoltaja ja lukuisat apuvalmentajat.

Päävalmentaja Sami Nikander (oikealla) palkitsemassa joukkuetta kuluneesta kaudesta


Toivotaan, että lauantaina liigakiekkoilijalta saadut opit siirtyvät myös tulevana viikonloppuna käytäviin viimeisiin sarjapeleihin, jotka pelataan sunnuntaina Pirkkalan kotihallissa. Tervetuloa kaikki sankoin joukoin kannustamaan joukkuettamme! Eikä toki unohdeta huhtikuussa pelattavaa lopputurnausta Riihimäellä.

Seuran uusimmat

LähiTapiola Areena

Takamaantie 1

33960 Pirkkala

y-tunnus 1096153-4