Uusi vuosi ja uudet kujeet
Julkaistu: 02.02.2019 00.00

Uusi vuosi ja uudet kujeet

Pakko se on uskoa; puolet kaudesta on jo pelattu. Syyskauden pelit sujuivat koko joukkueelta hyvin. Maaliverkkoja heiluteltiin sekä kaupunki- että maakuntasarjassa. Kokemusta on kartutettu rutkasti. Muutamat rökäletappiot ja toisaalta murskavoitot on yhdessä koettu. Kehitystä on tapahtunut usealla eri osa-alueella ja valmennustiimi voi olla tyytyväinen tekemäänsä työhön.

Pelaajia on pyöritetty eri peliporukoissa ja haastetta on ollut tarjolla kaikille sopivassa määrin. Vaikka pelipaikkoja edelleen vaihdellaan, osalla heistä on jo alkanut löytyä vakiintuneet pelipaikat. Lentäviä vaihtoja on myös päästy syksyn aikana toisinaan harjoittelemaan ja keväällä päästään niin ikään ensimmäistä kertaa pelaamaan koko kaukalon pelejä.

Sarjapelit ovat jatkuneet normaalisti tammikuussa. Viime viikonloppuna pelattiin kaupunkisarjan ottelut Hakametsän pääareenalla. Iso näyttämö ei junioreita pelästyttänyt, sillä kahdesta pelistä Tapparaa vastaan tuli upeat voitot. Kuninkaat ja Keisarit puolestaan pelasivat omat pelinsä Lempäälässä, josta kotiin tuomisina tällä kertaa oli voiton lisäksi muutama tappio.

Katse on jo tiukasti kevään isoimmassa tapahtumassa eli Vierumäen turnauksessa. Joukkue on jatkanut läpi kauden varainhankintaa ja 16.2 pelattavissa kotipeleissä on tarkoitus jatkaa. Tervetuloa kaikki tuolloin sankoin joukoin kannustamaan joukkuettamme sekä kaupunki- että maakuntasarjan peleissä. Ulkona lämpiää makkarat ja suolaisen sijaan vatsan voi täyttää myös herkullisilla leivonnaisilla samaisessa teltassa. Sisällä pyörii upea arpajaishyrrä Pinkkari teemassa. Silloin siis käsirahaa mukaan ja hallille tsemppaamaan!


Seuran uusimmat

LähiTapiola Areena

Takamaantie 1

33960 Pirkkala

y-tunnus 1096153-4