F2 Vuoden viimeiset pelit
Julkaistu: 18.12.2017 00.00

F2 Vuoden viimeiset pelit

Valitettavasti muutamasta viime pelistä on jäänyt raportti julkaisematta, sillä "reportteri" on ollut yhtä aikaa lomailemassa. Sunnuntaina joukkue kuitenkin kokoontui jälleen syyskauden viimeisten pelien merkeissä kotihalliinsa. Vastaan asteli Valkeakosken Kiekko-Ahmat. Joukkueella oli tällä kertaa erityinen pelipäivän kihelmöinti jo alkuveryttelyssä, sillä pelin jälkeen oli tiedossa yhteiset pikkujoulut saunan ja pizza buffetin merkeissä.

Kotijoukkueen kuninkaat peliryhmällä oli tänään hyvä vire päällä heti alusta alkaen ja vastustajan maaliverkot heiluivat tasaisesti ensimmäisestä erästä lähtien. Keisareilla sensijaan oli tasaisempaa ja maaleja tehtiin vuorotellen Pirkkalan ja Valkeakosken verkkoihin. Katsomoon oli kertynyt reilu määrä kannustusjoukkoja ja iloiset kannustushuudot kaikuivatkin katsomon molemissa päissä.

Tuomas ja Eino

Ensimmäisistä peleistä tuli kotijoukkueen peliryhmille voitto sekä karvas muutaman maalin tappio. Seuraavat pelit päättyivät myös tappioon ja toisella ryhmällä tiukkaan tasapeliin. Hieman mollivoittoisesta pelipäivästä huolimatta päivään mahtui monia hienoja onnistumisia. Reportterin huomio kiinnittyi erityisesti tänään joukkueen henkilökohtaisen luistelutaidon kehittymiseen. Nopeutta ja tasapainon hallintaa on tullut selvästi jokaiselle pojalle lisää ja tämä lupaakin hyvää kevään pelejä ajatellen.

Pelien jälkeen pelurit kerääntyivät juhlistamaan hyvin sujunutta syksyä yhteisten pikkujoulujen merkeissä. Saunan lauteilla analysoitiin vielä pelipäivän hienoimpia harhautuksia. Saunan jälkeen, pizzan ja muiden herkkujen lomassa, nähtiin lisäksi kertauksena videolta syksyn parhaita paloja päävalmentajan selostamana. Tyytyväiset pelaajat siirtyivät saunaillan jälkeen ansaitulle joulutauolle pelien osalta.



Joukkue haluaa toivottaa Hyvää ja Rauhallista Joulua kaikille kannatusjoukoille. Erityiskiitos kuuluu joukkueen sponsoreille Grado Design Oy, Ma-Tina Oy sekä Devisys Oy. Kiitos, että olette osaltanne tukemassa ja mahdollistamassa lasten harrastustoimintaa.


Seuran uusimmat

LähiTapiola Areena

Takamaantie 1

33960 Pirkkala

y-tunnus 1096153-4